Nyt » Uutiset

Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa keliaakikolle ylimääräisiä kustannuksia 62 euroa kuukaudessa

3.5.2017 kirjoittanut Sanna Talsta (sanna.talsta a keliakialiitto.fi)

Keliakialiiton tekemän hintaselvityksen mukaan gluteeniton ruokavalio maksaa edelleen moninkertaisesti enemmän kuin tavallinen ruokavalio.

- Gluteenittomat tuotteet ovat jopa yhdeksän kertaa kalliimpia kuin tavanomaiset. Suurimmat hintaerot ovat gluteenittomissa jauhoissa ja pastavalmisteissa, kertoo Keliakialiiton tuoteasiantuntija Marjo Jokinen.

Hintaselvitykseen kerättiin 151 gluteenittoman elintarvikkeen hinnat 65 paikkakunnalta ja 162 kaupasta. Hinnat koottiin eri puolilta Suomea helmikuussa 2017. Edellinen vastaava selvitys on vuodelta 2014. Selvityksen perusteella gluteenittomien tuotteiden keskimääräiset kilohinnat ovat hieman laskeneet.

- Gluteenittomien tuotteiden kysyntä on kasvanut ja valikoima laajentunut. Kauppaketjutkin ovat lisänneet omiin tuotesarjoihinsa gluteenittomia tuotteita. On hienoa, että hinnat ovat nyt laskemaan päin, Jokinen toteaa.


Hintavertailu_kaavio


Ylimääräiset kustannukset aiempaa suuremmat korvauksen poistuttua

Keliakialiitto laski tuoreiden hintatietojen ja Tilastokeskuksen kuluttajahintojen perusteella, paljonko keliaakikolle koituu ylimääräisiä kustannuksia gluteenittomasta ruokavaliohoidosta. Lähtökohtana käytettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksia sekä niiden energiatarpeen viitearvoja ja viljan syöntisuosituksia.

Laskelmien perusteella keliaakikolle aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia 62 euroa kuukaudessa eli 756 euroa vuodessa. Vuonna 2104 tehdyn laskelman mukaan ylimääräiset kustannukset olivat 68 euroa kuukaudessa. Aikuiset keliaakikot saivat vuoden 2015 loppuun saakka Kelalta ruokavaliokorvausta, jolloin ylimääräistä maksettavaa jäi noin 44 euroa kuukaudessa ja 533 euroa vuodessa.


Hintavertailu_kustannukset


- Gluteenittomien tuotteiden hinnat ja ylimääräiset kustannukset ovat edellisestä selvityksestä hieman laskeneet. Keliakiaa sairastavalle jää kuitenkin gluteenittomasta ruokavaliosta merkittävästi aikaisempaa enemmän maksettavaa ruokavaliokorvauksen poistumisen takia, muistuttaa Keliakialiiton toiminnanjohtaja Leila Kekkonen.

Keliakialiitto on huolissaan siitä, miten pienituloiset, työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset pystyvät huolehtimaan sairautensa hoidosta.

- Jos keliaakikko ei pysty huolehtimaan tarkasta gluteenittomasta ruokavaliostaan, lisäsairauksien riski kasvaa. Hyvällä hoidolla keliakiaa sairastava pysyy työ- ja toimintakykyisenä. Yhteiskunta tukee muita pitkäaikaissairaita. On väärin, että keliakiaa sairastavat on jätetty oman onnensa nojaan. Keliakiakorvaus tulee saada takaisin, Kekkonen korostaa.

Lue lisää hintaselvityksestä

Suomessa on diagnosoituja keliaakikkoja yli 36 000. Valtaosa keliakiaa sairastavista on vielä löytymättä, sillä tutkimusten mukaan keliakiaa esiintyy maassamme kahdella prosentilla väestöstä eli yli 100 000 suomalaisella. Keliakian oireet ovat yksilöllisiä ja ne heijastuvat koko elimistöön. Keliakiaa on kaikenikäisillä ihmisillä. Tarkka gluteeniton ruokavalio on keliakian ainoa hoito ja lääke.

« takaisin