Nyt » Uutiset

Avoin ja tarmokas Sirpa Miettinen palkittiin vapaaehtoistyöstä

23.11.2013 kirjoittanut Marika Vanhatalo (marika.vanhatalo a kealiakialiitto.fi)

Keliakialiitto myönsi Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tunnustuksen sai Sirpa Miettinen Pohjois-Savon keliakiayhdistyksestä. Kokouksessa valittiin myös Anu-Maria Laitinen Keliakialiiton liittohallituksen varapuheenjohtajaksi uudelle kaudelle sekä viisi uutta jäsentä liittohallitukseen.

Sirpa Miettinen esitellään hyvin monipuolisena toimijana. Hän pitää aktiivisesti yhteyttä toisiin keliakiayhdistyksiin, järjestää toimintaa paikallisten yrittäjien kanssa sekä osallistuu koko järjestöä koskevaan kehittämistyöhön. Miettinen kertoo iloisin sanoin ja kuvin Pohjois-Savon keliakiayhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista myös sosiaalisessa mediassa ja yhdistyksen mielenkiintoisilla verkkosivuilla.

– Kiitos paljon tästä tunnustuksesta. Minä kerkiän moneen paikkaan. Ja kun on tuttuja monella suunnalla, on hyvä tehdä yhteistyötä. Yhdistyksemme hallitus sekä aluetoimisto ovat tärkeä tuki keliakiatyössä.

Miettisen toimintatapaa kuvataan avoimeksi, sosiaaliseksi ja tarmokkaaksi. Hänelle keliakiatyö on todellinen sydämenasia ja sitoutuminen esimerkillistä.

Vapaaehtoistoiminnan tunnustusmaininta annettiin Seinäjoen seudun yhdistyksessä toimivalle Martta Mäkiselle.

Jatkossa palkinto myönnetään joka toinen vuosi. Ehdotuksia kilpailuun voivat tehdä keliakiayhdistykset sekä yksittäiset henkilöt. Tunnustuspalkinto myönnetään aktiiviselle toimijalle, joka on merkittävällä ja esimerkillisellä tavalla tehnyt vapaaehtoistyötä keliaakikkojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tunnustuspalkinnon saajan valinnassa kiinnitetään huomiota vapaaehtoisen innovatiivisuuteen, myönteisyyteen, kykyyn luoda hyvää henkeä ja innostaa muita sekä toiminnan tuloksellisuuteen.

Liittohallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Anu-Maria Laitinen

Keliakialiiton liittohallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin uudelle kaudelle 2014–2015 FM, KTM Anu-Maria Laitinen Tampereelta.

Liittohallituksen varsinaisina jäseninä jatkavat edelleen (henkilökohtaiset varajäsenet suluissa): Tuire Ilus (Tauno Siltanen), Tarja Karjalainen (Pentti Hiltunen), Pekka Sedig (Markku Stenman), Raija Kuisma (Elina Järvelä) ja Anni Panula-Ontto-Suuronen (Marjut Holappa).

Erovuoroisten tilalle valittiin uusiksi varsinaisiksi jäseniksi (henkilökohtaiset varajäsenet suluissa): Annikki Lensu (Pirkko Kukko-Liedes), Sirpa Salonen (Maarit Hyytiäinen), Marjatta Harvakari (Irma Hellgren), Marja-Liisa Lehtonen (Arja Koivuranta) ja Aino Lehtonen (Raija Ruohosenmaa-Järvinen).

Marja-Liisa Lehtosen valinnasta äänestettiin, sillä kokouksessa ehdotettiin ja kannatettiin hänen tilalleen Irma Anttilaa. Lehtonen sai 49 ääntä, Irma Anttila 14 ja hylättyjä ääniä oli 5.

Valinnat tehtiin Keliakialiiton syysliittokokouksessa 23.11.2013 Tampereella.


« takaisin