Nyt » Uutiset

Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinto Irma Hellgrenille

22.11.2014 kirjoittanut Sanna Talsta (sanna.talsta a keliakialiitto.fi)
Irma_Hellgren_2014
- Tämä on minulle hyvin rakas harrastus, tai oikeastaan jopa elämäntapa. Olen aina kuulunut yhdistyksiin, mutta keliakiayhdistykseen kaikkein pisimmän ajan. Ehkä se kertoo jostakin, Irma Hellgren iloitsi.
Keliakialiitto on myöntänyt vuoden 2014 Vapaaehtoistoiminnan tunnustuspalkinnon tuusulalaiselle Irma Hellgrenille. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, joka on merkittävällä ja esimerkillisellä tavalla tehnyt vapaaehtoistyötä keliaakikoiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Hellgren on toiminut Uudenmaan keliakiayhdistyksen hallituksen varsinaisena jäsenenä vuodesta 2005. Hän on ollut yhdistyksen vertaistukihenkilö vuodesta 1994 alkaen ja vertaistoimintavastaava vuodesta 2008. Hellgren on toiminut suosittuna kokemuskouluttajana sekä luennoinut keliakiasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta monissa yhdistyksen tapahtumissa ja myös muissa tilaisuuksissa. Lisäksi Hellgren on toiminut Keliakialiiton liittohallituksen varajäsenenä sekä oman yhdistyksensä monissa työryhmissä ja toimikunnissa.

"Irma uskaltaa olla esillä ja puhua suurillekin yleisöjoukoille. Monitaitoisena ja idearikkaana henkilönä hän on toteuttanut jäsentapahtumia hyvinkin erilaisilla teemoilla. Lisäksi hän on ilahduttanut herkullisilla tarjoiluillaan yhdistyksen tilaisuuksissa ja hallituksen kokouksissa. Irma on positiivinen ja aikaansaava. Hänen empaattisuutensa on ollut monessa vertaistukitilanteessa ensiarvoisen tärkeää", luonnehtivat Uudenmaan keliakiayhdistyksen vapaaehtoiset Hellgreniä.

- Vapaaehtoistoiminta on tärkeä voimavara. Keliakiayhdistysten koko toiminta rakentuu vapaaehtoistoiminnan varaan, ilman vapaaehtoisten tekemää kymmenientuhansien tuntien vuosittaista työpanosta ei yhdistystoimintaa olisi olemassa, totesi Keliakialiiton puheenjohtaja Inkeri Kerola onnittelupuheessaan.


« takaisin