Joka kolmas saanut keliakiadiagnoosin verikokeen perusteella

Uutisen tyyppi: Artikkeli

Keliakian uusi Käypä hoito -suositus julkaistiin Suomessa vuonna 2018. Suositus oli maailmanlaajuisesti merkittävä, sillä selvissä tapauksissa keliakia voidaan nyt todeta pelkän verikokeen perusteella ilman tähystystä.

  • Julkaistu
  • Teksti Hanna Sareila
  • Kuvat Adobe Stock
Selvissä tapauksissa keliakia voidaan todeta nykyisin suoraan verikokeella.

Keliakian Käypä hoito -suositus päivitettiin vuonna 2018. Uusitun suosituksen merkittävin muutos koskee keliakiadiagnoosin tekoa. Aiemmin diagnoosiin vaadittiin aina tähystystutkimuksessa otettava ohutsuolen limakalvon koepala.

Uuden suosituksen mukaan koepala ei ole välttämätön, mikäli verikokeesta mitattu kudostransglutaminaasivasta-ainepitoisuus on yli kymmenen kertaa viitealueen normaalin ylärajaa suurempi ja endomysiumvasta-aineet ovat positiivisia.

Mikäli vasta-ainetestien tulokset eivät ole riittävän korkeat, tulee edelleen edetä tähystykseen. Suosituksen mukaan tähystystutkimus suositellaan tehtäväksi myös, jos hoitava lääkäri katsoo sen muusta syystä aiheelliseksi, vaikka vasta-ainetestien tulokset riittäisivätkin keliakiadiagnoosin asettamiseen. Syynä voi olla muun muassa keliakialle epätyypilliset oireet, kuten verioksennus, veriripuli tai pitkittynyt kuumeilu. Ihokeliakian diagnoosiin vaaditaan edelleen aina ihokoepala.

Suomi muutti kriteerejä ensimmäisenä maailmassa

Useissa tutkimuksissa on todettu verikokeesta tehtävien keliakiaan liittyvien serologisten testien luotettavuus. Lapsipotilaille vastaavia diagnoosikriteereitä, pienin tarkennuksin, on suositeltu Euroopassa jo vuodesta 2012.

Suomen uusi keliakian Käypä hoito -suositus on kuitenkin maailmanlaajuisesti merkittävä. Suomi oli ensimmäinen maa, joka mahdollisti keliakian diagnosoimisen myös osalla aikuispotilaita pelkästään vasta-ainepitoisuuksiin perustuen.

Kolmannes sai diagnoosin verikokeen perusteella

Väitöskirjatyöhöni liittyen teimme kyselytutkimuksen viime vuosina keliakiadiagnoosin Suomessa saaneille Keliakialiiton jäsenille. Tavoitteena oli selvittää, miten uusi Käypä hoito -suositus on toteutunut käytännössä.

Vastaajista noin kolmannes oli diagnosoitu pelkästään verikokeiden perusteella. Määrä on linjassa aiemmissa tutkimuksissa tehtyjen arvioiden kanssa siitä, kuinka suuri osuus potilaista voisi teoriassa saada keliakiadiagnoosin näin.

Pelkän verikokeen perusteella diagnoosin saaneet kokivat diagnoosiin johtaneen prosessin yleisesti helpompana. Tähystyksen perusteella keliakiadiagnoosin saaneet kuulivat keliakiastaan toista ryhmää useammin suoraan lääkäriltä vastaanottokäynnillä. Verikokeiden perusteella diagnosoidut henkilöt saivat tähystettyjä useammin tiedon puhelimessa ja muulta henkilöltä kuin lääkäriltä.

Yleisesti voidaan pitää tärkeänä sitä, että informaation diagnoosista antaa lääkäri, jolloin potilaalla on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä saadessaan tiedon elinikäisestä sairaudesta. Asian tärkeys korostuu keliakian kohdalla, koska hoitona toimii vaativa gluteeniton ruokavalio.

Vaikuttaako diagnoositapa ohjaukseen tai seurantaan?

Tutkimuksessamme diagnoositapa ei vaikuttanut siihen, lähetettiinkö potilaita ravitsemusterapeutin alkuohjaukseen. Verikokeiden perusteella diagnosoidut henkilöt olivat kuitenkin saaneet toista ryhmää harvemmin ravitsemusterapeutin toteuttamaa jatkoseurantaa.

Diagnoosin saaneiden kokemukset ruokavaliohoidosta ja sen noudattamisesta sekä heidän elämänlaatunsa ja yleinen terveydentilansa olivat samanlaisia. Verikokeen perusteella diagnoosin saaneet raportoivat kuitenkin enemmän jatkuvia oireita ja ruokavaliohoitoon liittyvää stressiä.

On erittäin tärkeää kiinnittää hoitosuositusta käytäntöön jalkautettaessa huomiota siihen, että potilaiden ohjaus ja seuranta toteutuvat yhdenmukaisesti diagnoositavasta riippumatta.

Suomen malli saattaa laajeta maailmalle

Yksi uudistuksen tavoitteista on ollut lisätä perusterveydenhuollon osallisuutta keliakian diagnostiikassa ja alustavien tutkimustulosten mukaan tämä näyttääkin onnistuneen. Pelkästään verikokeisiin pohjautuva diagnostiikka vähentää terveydenhuollon kustannuksia ja vähentää resursseja kuluttavia ja usein epämiellyttävänä koettuja tähystystutkimuksia.

Keliakian diagnosoinnin salliminen ilman ohutsuolesta otettuja koepaloja pelkkiin riittävän korkeisiin vasta-ainetasoihin perustuen on ollut pinnalla keliakiatutkijoiden keskuudessa maailmanlaajuisesti viime vuosina. Nähtäväksi jää, laajeneeko Suomessa käyttöönotettu uraauurtava ohjeistus myös muihin maihin. Potilaskokemusten kuuleminen uusista suosituksista on hyvin tärkeää toiminnan kehittämiseksi.

Käypä hoito -suositukset

  • Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia, joissa käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä.
  • Suositukset on tarkoitettu erityisesti lääkäreille, mutta myös muille terveydenhuollon ammattihenkilöille hoitopäätösten pohjaksi. Niistä tehdään yleensä myös erillinen potilasversio.
  • Suositusten laatiminen rahoitetaan julkisin varoin. Suositusten tuottamisesta vastaavat asiantuntijoista koostuva työryhmä ja Käypä hoito -toimitus He kuulevat sekä ammattilaisia että potilaita.

Kirjoittaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri
Hanna Sareila tekee Tampereen
yliopistossa väitöskirjatutkimusta
keliakian uudistetun Käypä hoito
-suosituksen vaikutuksista.
Sareila työskentelee terveyskeskuslääkärinä
Tampereella.

Hanna Sareila

Artikkeli on julkaistu ensin Keliakialiiton Gluteeniton elämä -lehden numerossa 3/2024.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.