Keliakialiiton puheenjohtajaksi valittiin Timo Suhonen
Uutisen tyyppi: Uutinen
Keliakialiiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Timo Suhonen Varkaudesta. Suhosen puheenjohtajakausi alkaa 1.1.2025, kun nykyisen puheenjohtajan, tamperelaisen kansanedustajan Sari Tanuksen toimikaudet tulevat täyteen.
- Julkaistu
- Teksti Leila Alivuotila
- Kuvat Jukka-Pekka Flander
Suhonen valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti Keliakialiiton liittokokouksessa lauantaina 25. toukokuuta.
Vuonna 1974 syntynyt Suhonen on Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hän on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen sekä hallintovaliokunnan varajäsen. Suhonen on eduskunnan keliakiaverkoston varapuheenjohtaja. Hän on Varkauden kaupunginvaltuuston jäsen ja 1. varapuheenjohtaja.
Suhonen sairastaa itse keliakiaa.
- Minulta diagnosoitiin keliakia vuonna 2013 ja liityin saman tien Keliakialiiton jäseneksi. Keliakiadiagnoosi oli minulle helpotus, sillä minulla oli ollut sitä ennen paljon erilaisia oireita, hän kertoo.
Gluteenittoman ruokavalion opettelu oli hänelle aluksi tuskallista.
- Tuntui, että vehnää, ohraa ja ruista oli joka paikassa.
Suhoselle on tärkeää, että liitto on jäseniään varten.
- Keliakialiiton toiminta on erinomaista. Koska keliakiaa sairastavien ja muiden gluteenitonta ruokavaliota noudattavien määrä kasvaa, kasvaa samalla Keliakialiiton merkitys, hän toteaa.
Vireillä olevaa keliakiakorvausta Suhonen pitää äärimmäisen tärkeänä niille, joiden ansiotaso on pieni.
- Tavanomainen leipäpaketti maksaa 1–2 euroa, mutta gluteeniton 4–5 euroa. Keliakialiitto on tehnyt hyvää työtä keliakiakorvauksen ajamisessa, Suhonen painottaa.
Keliakialiiton liittohallitukseen uusia jäseniä
Keliakialiiton liittohallitukseen varsinaisena jäsenenä valittiin jatkamaan kaudelle 2025–2026 Tarja Karjalainen Oulusta, Auli Siipola Lempäälästä, Jarmo Hulkko Jyväskylästä ja Hannu Litja Kuopiosta.
Liittohallitukseen yleisvarajäseniksi vuosille 2025–2026 valittiin jatkamaan Marja Penttilä Helsingistä, uudeksi yleisvarajäseneksi valittiin Eija Korkalainen-Halmu Jyväskylästä.