Juontaja Kristoffer Ignatius oli kaveriporukan vitsailun kohde jatkuvan vessahätänsä vuoksi

Löysä vatsa juoksutti juontaja Kristoffer Ignatiusta vessaan neljännesvuosisadan ennen kuin hän ymmärsi, ettei sellainen elämä ollut normaalia.

Nyt jälkeenpäin sille voi nauraa – ja Ignatius nauraa.

Ignatius on nelikymppinen helsinkiläinen juontaja-toimittaja, digitaalisen sisällön tuottaja ja yksi päijäthämäläisen Radio Voiman juontajista. Hän juontaa tapahtumia, pitää tanssitunteja ja opastaa sosiaalisen median käytössä.

Noin 30 vuotta sitten Ignatius oli kajaanilainen ala-astetta käyvä herkkävatsainen, herkkäihoinen ja ilmavaivainen koululainen.

Vatsaoireet määriteltiin kouluterveydenhuollossa laktoosi-intoleranssiksi. Keliakiaa ei tutkittu eikä osattu epäillä.

Kummalliset oireet jatkuivat. Mummi leipoi ruisleipää, jota Ignatius ahmi – ja istui taas kohta wc-pöntöllä vatsa mouruten.

– Mutta silloin ajateltiin, että kaikilla menee tuoreesta ruisleivästä vatsa sekaisin, Ignatius kertoo.

”Sairaalloisen laiha”

Kun Ignatius nuorena aikuisena asui 2000-luvun alussa tovin Hollannissa, vatsaoireet helpottivat. Vaaleasta leivästä hän ei niin välittänyt, mutta pystyi syömään vaivatta juustoja, jogurttia ja jäätelöä.

Kului vuosia, ja vatsa pysyi kipeänä. Ilmavaivojakin riitti, mutta niihin Ignatius ei kiinnittänyt huomiota.

– Oli täysin luonnollista, että aamu­palan jälkeen ramppasin vessassa monta kertaa. Vatsa oli jatkuvasti löysällä. Ajattelin, että se johtuu kovasta aineenvaihdunnasta.

Ignatius kävi salilla ja treenasi, mutta yksikään lihas ei kasvanut.

”Kristoffer, sinä olet sairaalloisen laiha”, kaverit viestittivät, kun Ignatius julkaisi sosiaalisessa mediassa lomakuvia New Yorkista 2010-luvun alussa.

Sitä hän oli: 182-senttinen mies painoi noin 60 kiloa.

– Samaan aikaan päänahassa ja kulmakarvojen alueella oli ihottumaa. Iho oireili myös nivusalueilla, polvissa ja sormissa. Kyynärpäät punersivat ja hilseilivät. Välillä ihottuma meni pois ja palasi taas.

Ignatius aloitti aamuiset juoksutreenit kaveriporukassa, mutta joutui lenkin aikana poikkeamaan kolme, neljä kertaa vessaan.

– Vessan etsimisestä reitin varrella tuli koko ryhmän vitsi. Ystäväni sanoi, ettei ”kukaan käy kakalla noin paljon kuin sinä!”

Sisar alkoi pohtia ääneen, voisiko syynä olla keliakia.

– Nauroin ja vastasin, että ”ei varmasti ole!”.

Sisaren heitto jäi kuitenkin takaraivoon. Ignatius ryhtyi testaamaan ruoka-aineita omin päin ja huomasi, että vatsa rauhoittui ilman viljatuotteita. Ilmavaivat pysyivät.

Ignatius varasi työterveyslääkärin. Vuosi oli 2014.

Isoja muutoksia

Verikokeet otettiin piikkikammoiselta Ignatiukselta lopulta olkapäästä. Ohutsuolen tähystys oli sekin painajaismaista, mutta saatiin tehtyä rauhoittavan lääkityksen avulla.

Lopputuloksena oli keliakiadiagnoosi. Ohutsuolessa jylläsi voimakas tulehdus.

– Lääkäri totesi, että ruoka kulkee kehon läpi imeytymättä. Sain kuurin piihappogeeliä suoliston suojaamiseen. Vitamiinit aloin ottaa nestemäisenä, jotta ne imeytyivät parhaiten, Ignatius selvittää ensiaputoimia.

Gluteenittomasta ruokavaliosta seurasi konkreettisia asioita. Vatsa hiljeni. Kakka muuttui kiinteäksi. Juoksu sujui ilman vessareissuja. Iho-oireet hävisivät 90-prosenttisesti.

– Tajusin oireeni vasta sen jälkeen, kun niitä ei enää ollut. Ilmavaivat, paha olo ja kipu jäivät pois. Kun olin lähdössä kotoa, saatoin seistä eteisessä ja miettiä eikö minun todellakaan tarvitse enää mennä vessaan?

Kummipoika puki Kristoffer Ignatiuksen oireet sanoiksi: ”Krisu, sinä et enää haise!"

Silti konkreettisin oli Otto-kummi­pojan tokaisu.

– Otto katsoi minua ja sanoi: ”Krisu, sinä et enää haise”. ”Sinä pierit aina!” Oli pakko kysyä, että olenko minä haissut? Olemme nauraneet sille monta kertaa.

Nyt hyvinvoiva Ignatius painaa 95 kiloa.

Kauppa-apu tarpeen

Pelkäsin soijakastiketta monta vuotta turhaan.

Ignatiukselta meni kuitenkin noin vuosi oppia, mitä hän keliaakikkona voi ostaa ruokakaupasta.

Hänestä olisi ollut hienoa, jos ensi alkuun kaupassa olisi ollut joku mukana neuvomassa. Kaupan kaikkia gluteenittomia tuotteita kun ei ole erikseen merkitty gluteenittomiksi.

– Pelkäsin esimerkiksi soijakastiketta monta vuotta turhaan. Juuri tällaisessa olisin tarvinnut apua.

Ignatius joutui luopumaan ruisleivästä, mutta kun hän löysi kaupan kylmähyllyltä gluteenitonta maksalaatikkoa, hän kiljaisi ilosta ääneen.

– Silloin tajusin, ettei keliakia ole tuomio. Maksalaatikkoa minun pitää saada tasaisin väliajoin.

Kainuusta lähtenyt toivoo löytävänsä kaupasta vielä aidon makuista gluteenitonta mämmiä. Toinen haave on täydellinen valmisvoitaikina, koska Ignatius pitää leipomisesta.

Oheisella reseptillä tekemäänsä ja balsamicolla höystämäänsä siemennäkkileipää hän vie usein tuliaisiksi ystävilleen.

– Gluteenittomien tuotteiden saatavuus on parantunut jo näinä muutamana keliakiavuotenani, vaikka esimerkiksi viimeksi saamani gluteeniton laskiaispulla oli lihapullan kokoinen. Toisten tavallinen laskiaispulla oli kahden nyrkin kokoinen.

Ravintola-asiakkaana Ignatiusta ärsyttää pari asiaa.

– Monessa paikassa pitää maksaa kolme euroa lisää gluteenittomasta hampurilaisesta, ja silti sämpylä voi olla pieni. Monesti isonkin toimijan ravintolassa tarjotaan leipää, joka on mikron jäljiltä nihkeä lötkö.

Myös se kismittää Ignatiusta, kun hän joutuu joskus asiakkaana opastamaan ravintolan työntekijää, miten gluteeniton sämpylä täytetään ilman kontaminaatiota.

Kaikesta tällaisesta keliaakikon elämään kuuluvasta arjesta Ignatius on aloittamassa podcast-sarjaa Pinkit korkokengät -blogistaan tutun Maiju Kauppilan kanssa. Podcast starttaa keväällä.

– Annetaan tietoa ja vinkkejä, reseptivinkkejäkin. Kumotaan keliakiaan liittyviä ennakkoluuloja, mutta ei paasata. Mennään huumorin kautta – olen esimerkiksi itse mestari säätämään! Ignatius kertoo.

Artikkeli on julkaistu ensin Keliakialiiton Gluteeniton elämä -lehdessä 2/2021.

Lue lisää kiinnostavia henkilöhaastatteluja: