Lautasella-messujen ajankohta muuttuu
Uutisen tyyppi: Uutinen
Erityisruokavalioihin keskittyvä Lautasella-messut järjestetään seuraavan kerran keväällä 2022. Messukeskuksessa Helsingissä järjestettävien messujen ajankohta on 9.–10.4.2022.
- Julkaistu
- Teksti Keliakialiitto
Aiemmin Lautasella-messuja kaavailtiin järjestettäväksi keväällä 2021. Koronavirustilanteen vuoksi tapahtuma siirtyy vuodella.
– Lautasella-messuja odotetaan ja tapahtuma koetaan tärkeäksi. Iso osa kävijöistä kuitenkin kuuluu koronaviruksen riskiryhmään. Yhdessä järjestäjäkumppanimme Keliakialiiton kanssa arvioimme, että ensi kevät ei vielä ole oikea aika kokoontua yhteen, sanoo Lautasella-messuista vastaava Riikka Telin Messukeskuksesta.
Tästä syystä Lautasella 2022 -messut järjestetään seuraavan kerran Messukeskuksessa 9.–10.4.2022, samaan aikaan Kevätmessujen ja Lähiruoka & Luomu -tapahtuman kanssa.
– Lautasella-messuista on muodostunut tärkeä tapahtuma sekä erityisruokavalioita noudattaville että näytteilleasettajille. Keliakialiiton jäsenet odottavat kovasti kohtaamisia ja ostoksille pääsyä. Tapahtuman gluteenitonta aluetta ja korkeatasoisia luentoja arvostetaan, sanoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Ilkka Repo.
Gluteeniton alue I love me -messuille jo lokakuussa 2021
I love gluten-free -alue I love me -messuilla lokakuussa 2021.
Keliakialiitto ja Messukeskus toteuttavat 22.–24.10.2021 pidettävien I love me 2021 -messujen yhteydessä uuden I love gluten-free -alueen.
– Tämä uusi teema-alue täydentää hienolla tavalla I love me -messujen tarjontaa. Olemme iloisia siitä, että gluteenitonta ruokavaliota noudattavilla on jo ensi vuonna mahdollisuus tutustua gluteenittomiin tuotteisiin Messukeskuksessa, sanoo Riikka Telin.
Lautasella-messut on Messukeskuksen ja Keliakialiiton järjestämä erityisruokavaliotapahtuma. Messuilla esitellään gluteenittomia, vege- ja vegaanituotteita. Tapahtumassa voi tutustua erilaisiin ruokavalioihin, seurata asiantuntijapuheenvuoroja ja kokkausnäytöksiä. Lautasella-messut on järjestetty aiemmin kahdesti, vuosina 2018 ja 2019, ja se on kerännyt tuhansia erityisruokavalioista kiinnostuneita kävijöitä.