Naantalilainen Amandis sai Gluteenittoman palvelun merkin
Uutisen tyyppi: Uutinen
Vohveliravintola ja hotelli Amandis pitää tärkeänä tarjota asiakkaalleen turvallisen, gluteenittoman maku- ja palveluelämyksen.
- Julkaistu
- Teksti Keliakialiitto
Keliakialiitto on myöntänyt Gluteenittoman palvelun merkin naantalilaiselle Amandikselle. Amandis on Naantalin rannassa sijaitseva vohveliravintola ja hotelli.
- Päätuotteemme on vohveli, jonka valmistamme käsityönä alusta asti itse. Teimme viime vuonna kiinteistössä suuren remontin ja päivitimme samalla koko vohvelireseptiikan gluteenittomaksi, kertoo Amandiksen yrittäjä Annika Virtanen.
Yleisö äänesti Amadiksen suolaisen vohvelin viime vuoden Naantalin makuaarteeksi. Vohveli on mahdollista saada myös vegaanisena. Vuosittain yritys valmistaa peräti 13 000 vohvelia.
- Hyvän tuotteen lisäksi minulle on tärkeää visuaalisuus ja asiakkaiden saama palveluelämys, Virtanen sanoo.
Merkki kertoo gluteenittomasta osaamisesta
Keliakialiitto kehitti Gluteenittoman palvelun merkin helpottamaan gluteenitonta ruokavaliota noudattavien ruokailua kodin ulkopuolella. Merkkijärjestelmä perustuu Euroopan keliakialiittojen kattojärjestön AOECS:n standardeihin. Ensimmäiset merkit myönnettiin Suomeen vajaa kolme vuotta sitten.
- Merkin saaneita yrityksiä on eri puolella maatamme, mikä on hienoa. Merkin avulla gluteenitonta tarvitseva asiakas voi valita itselleen helposti turvallisen ravintolan tai kahvilan. Yritys puolestaan voi merkin avulla kertoa omasta osaamisestaan ja erottautua kilpailijoista, kertoo markkinoinnin ja varainhankinnan asiantuntija Marjo Jokinen Keliakialiitosta.
Kaiken ei tarvitse olla gluteenitonta
Merkin saadakseen yrityksen on suoritettava Keliakialiiton koulutus ja todistettava osaamisensa gluteenittomuudesta. Gluteenittomuuden toteutuminen yrityksessä käydään tarkistamassa paikan päällä.
- Gluteenittoman palvelun merkin voi saada vain sellainen yritys, jossa gluteenittomuus on kunnossa. Käytännössä tämä tarkoittaa tarkkuutta jokaisessa valmistusvaiheessa ja tarjoilussa. Kaiken tarjottavan ei tarvitse olla gluteenitonta, toteaa Jokinen.
Keliakialiitto järjestää vuosittain gluteenittomuudesta koulutuspäiviä hotelli-, ravintola-, kahvila-alan ammattilaisille eri puolilla Suomea. Koulutus on yksi vaihe Gluteenittoman palvelumerkin käyttöoikeutta haettaessa.
- Merkkiä voi käyttää esimerkiksi yrityksen ikkunassa, ulko-ovessa, esitteessä, verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja menussa.
Gluteenittoman palvelun merkin omaavat yritykset ovat Cafe Rovaniemi (Rovaniemi), Pella´s café (Tampere), Geisarinna (Kotka), Sisustuskahvila Ruufus (Seinäjoki), Porokylän leipomon Kahvila-leipomomyymälä (Nurmes), Raw’n More (Helsinki), Luomuravintola Timjami (Tampere), Norlandia Tampere Hotel (Tampere), Happy Waffle (Helsinki), Lepolan Talo (Hausjärvi) ja Amandis (Naantali).
Kaikki merkin saaneet yritykset löytyvät myös Keliakialiiton verkkosivuilta.
Kuvassa esimerkit Amadiksen suolaisesta ja makeasta vohvelista.