Gluteeniton ruoka-apu -keräys kutsuu auttamaan
Uutisen tyyppi: Uutinen
Keliakialiitto on aloittanut 1.5.2020 keräyksen gluteenitonta ruoka-apua tarvitseville.
- Julkaistu
- Teksti Keliakialiitto
EDIT 06/2020: Gluteenittomien ruoka-apukassien jakelu on käynnistynyt! Katso tästä listaus paikkakunnista, joissa on jaossa gluteenittomia ruoka-apukasseja.
Koronaviruspandemia on aiheuttanut kasvavaa ruoka-avun tarvetta ympäri Suomen. Myös gluteenittomien tuotteiden kysyntä jakelupisteissä on kasvanut. Jotta tarjolla olisi myös gluteenittomia tuotteita, Keliakialiitto on avannut rahakeräyksen apua tarvitsevien hyväksi.
− Taloudellisessa ahdingossa olevat ihmiset tarvitsevat nyt kipeästi apua. Me haluamme osaltamme auttaa, sillä keliakiaa sairastaville gluteeniton ruoka on sairauden ainoa hoitomuoto, toteaa Keliakialiiton toiminnanjohtaja Ilkka Repo.
Hoitamattomana keliakia altistaa uselle lisäsairauksille, kuten esimeriksi anemialle, lapsettomuudelle, osteoporoosille ja pahimmillaan suolistosyövälle.
− Ruoka-avun tarve on kasvanut, sillä monet ovat joutuneet tänä keväänä lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Myös useat pitkäaikaistyöttömät, opiskelijat ja pienituloiset eläkeläiset elävät toimeentulonsa äärirajoilla. Gluteenittoman kouluruoan puuttuminen aiheuttaa taloudellista ahdinkoa lapsiperheissä, kertoo Keliakialiiton sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija Minna Halve.
Keliakiaa sairastaville, yli 16-vuotiaille ei ole olemassa yhteiskunnan taholta taloudellista tukea elinikäisen sairautensa hoitoon. Ainoa tuki on toimeentulotuki, jota haetaan Kelasta ja kunnan sosiaalitoimesta.
− Keliakian aiheuttamat kustannukset kuuluvat täydentävän toimeentulotuen piiriin, jota haetaan kunnan sosiaalitoimistosta. Useimmat kunnat eivät valitettavasti hyväksy keliakian hoidon aiheuttamia kuluja täydentävässä toimeentulotuessa, Halve sanoo.
Sinäkin voit auttaa
Mikäli haluat auttaa, voit lahjoittaa Keliakialiiton Gluteeniton ruoka-apu -keräykseen haluamasi summan. Pienelläkin summalla on iso merkitys. Lahjoitus maksetaan tilille FI89 5730 0820 9591 18 (Lisää viestinkenttään sana RUOKA). Lahjoituksen voi myös tehdä MobilePayn kautta numeroon 95210.
Varoilla hankitaan gluteenittomia tuotteita ruoka-avun jakelupisteisiin. Jakelu käynnistyy myöhemmin kesällä. Jakelupaikoista ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.
Keräysaika on 1.5.2020−31.7.2020. Keräystili on käytössä vain Gluteeniton ruoka-apu -keräyksen ajan.
Haasta ystäväsi sosiaalisessa mediassa
Haasta ystäväsi, jäsenyhdistyksesi, naapuriyhdistyksesi tai tuttu yritys mukaan kampanjaan! Kampanja kulkee nimellä Gluteeniton ruoka-apu ja sen hashtag on #gluteenitonruokaapu.
Jaa sosiaalisessa mediassa alla oleva kuva. Voit myös jakaa sen Keliakialiiton somekanavilta. Liitä haasteeseen mukaan #gluteenitonruokaapu.
Tukeasi tarvitaan nyt! Osallistu keräykseen ja auta hankkimaan gluteenittomia tuotteita ruoka-apuun.
Kiitos, että autat.
Tarvitsetko ruoka-apua?
Ruoka-apu.fi-verkkosivulle on koottu eri paikkakunnilla toimivia jakelupisteitä. Etusivulla olevasta kartasta voit etsiä omalla paikkakunnallasi olevat jakelupisteet. Halutessasi voit etukäteen soittaa ja kysyä, onko gluteenittomia tuotteita jaossa.
Ruoka-avun lisäksi eri paikkakunnilla voi toimia myös muita ruokakassien jakelupisteitä tai yhteisruokailujen toteuttajia. Niitä voi kysyä esimerkiksi seurakunnasta.
− Kun keräykseen on kertynyt riittävästi tuottoa, pääsemme kokoamaan tuotekasseja. Kassit toimitetaan yhteistyökumppanin tiettyihin jakelupisteisiin. Kerromme myöhemmin jakelupisteet, joissa on jaossa gluteenittomia tuotteita, sanoo Halve.
Gluteeniton ruoka-apu -pienkeräys
- Pienkeräyksen järjestäjä: Keliakialiitto ry
- Pienkeräysnumero: RA/2020/477
- Toimeenpanoaika ja alue: 1.5.2020−31.7.2020 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
- Pienkeräyksen järjestäjän yhteystiedot: Hammareninkatu 7, 33100 Tampere, info@keliakialiitto.fi, 03 2541 300
- Tilinumero: FI89 5730 0820 9591 18, viesti RUOKA
- MobilePay: 95210.
- Varojen käyttötarkoitus: Varojen ensisijainen käyttötarkoitus: gluteenitonta ruokaa tarvitsevien henkilöiden ja perheiden ruoka-apu. Varojen toissijainen käyttötarkoitus: gluteenitonta ruokaa tarvitsevien henkilöiden ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen sekä gluteenittomaan ravintoon liittyvä tutkimustoiminta.