Terveisiä Saksan-Itävallan makuviikolta
Uutisen tyyppi: Artikkeli
Reilusti yli 300 vuoden keliakiakokemuksella 24 keliaakikkoa ja 11 seuralaista lensivät heinäkuun alussa sinivalkoisin siivin Keliakialiiton perinteiselle Saksan-Itävallan, ei mäki- vaan makuviikolle.
- Julkaistu
- Teksti Hannu Litja
- Kuvat Hannu Litja
Hyvin järjestetty matka, jossa ruokailut valmiina.
Helppoa, kun ei tarvinnut itse etukäteen selvittää ruokapaikkoja.
”Kotona en kyllä ikinä syö”, mutta nyt kahdesti lounaaksi oli pieni kippo tomaattikeittoa ja niihin verrattuna lähtöpäivänä Oberammergaussa vadillinen kermaista perunakeittoa.
Matkan pääkohde Hotel Goldener Adler, Ischgl, on myyttisten tarinoiden väärti! Aamupalalla vain ei-gluteenittomat leivät ”Nicht glutenfrei!!!” oli merkitty, loput olivat kaikille sopivaa gluteenitonta ja näin soisi muuallakin olevan.
Iltaruokailu alkoi kello 19 (Suomessa kello 20), ja yli kahden tunnin aikana hitaasti nautitun viiden ruokalajin illallisen ajan sali täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun kokemuksiaan sai jakaa vertaisten kanssa. Tämänkin ansiosta myöhäinen ruokailu ei haitannut yöunia ja taas aamulla maha kurni.
Ne eivät vain näy vaan tuntuvat, kun tulevat ihan iholle. Ensin jopa vähän ahdisti.”
Upeat, pitää ehdottomasti itse kokea.
Mukana oli kaikkea suurin silmin ihailevia ensikertalaisia ja monta uusijaa, kuten jo neljä kertaa matkassa ollut Veikko sekä kokeneet vaeltajat Marja Leena ja Marjukka, jotka tulivat nyt tarkastamaan, vieläkö Alpit ovat paikallaan ja ennallaan. Kyllä olivat ja edelleen huikaisevat!
Hiljaisuus yllätti vuorilla!
Kun hissit eivät pitäneet edes natinaa ja vain ilmavirta suhisi, kuulo herkistyi ja kaukana alla soliseva vähävetinen puro tuntui ”kuin alkoiko sataa?”
Toki matka Sveitsin Samnauhun kahdella hyttihissillä ja kolmella avohissillä pelotti matkalla joitain, mutta seuraavana päivänä Soilikin uskaltautui tyttärensä mukana hissin kyytiin ja ylsi korkeammalle.
Kevyttä kävelyä tai raskaampaa vaeltamista oli myös tarjolla.
Suurin osa kiersi 2000 metrin korkeudessa Silvretta Hochalpenstrassen huipun lähellä olevan tekojärven, ja muutamat hurjat kapusivat paikallisoppaan johdolla jyrkkää rinnettä vielä ylemmäs. Nousu oli hidasta ja raskasta, mutta alaspäin tultaessa alppiopas joutui epätyypillisesti komentamaan meitä suomalaisia: ”Olkaa hiljaa ja keskittykää laskeutumiseen”.
Ischglin laaksossa moni haikaili ja vain kaksi – kiitos Anne seurasta – käveli vapaa-ajalla alas hissin väliasemalta yhden tunnin Elämysreitin. Matkat ilmoitetaan aikoina, ei kilometreinä. Elämysreitillä oli tunnettujen muusikoiden kokovartalosilhuetteja, äänikohteita, sateenvarjon näköisiä nuotiopaikkoja ja 3 huikeata riippusiltaa. Suunta oli myös valittu oikein, ylöspäin mennessä alkumatka olisi ollut tosi jyrkkää kapuamista.
Mozartin kotikaupungin Salzburgin keskusta on autoton kompakti alue molemmin puolin jokea; vanhoja rakennuksia linnoineen, näköalapaikkoja ja upeita kukkaistutuksia.
Paikallisopas kierrätti kaksi tuntia sortumatta liikaa yksityiskohtiin ja antoi janoisille vinkin: Itävallan toiseksi vanhin vehnäolutpanimo, Die Weisse Salzburg, tekee gluteenitonta vehnäolutta! Tätä ihmettä käytiin porukalla maistamassa, jopa hekin kuten minä, jotka eivät olutta ole enää nauttineet.
Myyntipiikin varmasti aiheutimme ja laadun, ei määrän, takia meinasi jopa eräs tärkeä Merjan päivittäinen soitto kotijoukoille jäädä tekemättä.
Kehlsteinhausiin kiemurreltiin vielä punaisella bussilla jokunen kilometri vuonna 1938 valmistunutta kapeaa vuorenreunan tietä ja loppunousu Hitlerin kultaisella hissillä, jota ei saanut kuvata.
Toki Kotkanpesän maisemat ovat hienot, mutta muutoin paikka ristiriitainen. Eagles Nest -merkillä myydään vaatteita ja muistoesineitä, jotka kertovat historiasta, mutta tuntuvat kertovan turhan paljon vielä tästäkin päivästä eri puolilla maailmaa.
Matka teki minusta tosiuskovaisen – kyllä ainakin kerran keliakiaelämässä pitää maistaa Goldener Adlerin gluteenittomat herkut ja nähdä Alpit.
Samnau on vielä oikea veroton alue, joten siellä tehtiin paljon tuliaisostoksia omatoimisesti ja kotipuheluiden tuella kuten Leena. Bensa oli halpaa, noin 1,30 euroa litra, joten Kimmo mietti, eikö paria jerrykannullista saisi kuitenkin viedä käsimatkatavaroissa lentokoneeseen.
Münchenissä teimme pienen kiertoajelun ja -kävelyn sekä vierailimme BMW Weltissä eli BMW:n vierailukeskuksessa ihailemassa hienoja autoja, joissa ei tosin ollut hinnat esillä. Kahviossa ei valitettavasti ollut tarjolla gluteenitonta.
Kiitellyn oppaan Harri Paltilan takuu piti: Kaatosade ukkosen kera koettiin bussissa moottoritiellä, muutoin oli lämmintä, mutta ei suoraa auringon porotusta. Pieni kuuro osui myös hissipäivän paluumatkalle. Mukavassa matkaporukassa viihdyttiin, ja kaikki olivat yhtä kahden minuutin myöhästymistä lukuun ottamatta aina ajoissa paikalla.
