Harjoitus: Omakuva - minun tarinani keliaakikkona
Omakuva on mahdollisuus tutkia omaa muutostasi keliaakikkona. Tehtävän tarkoituksena on saada näkyväksi voimavarojasi, vahvuuksiasi ja mahdollisuuksiasi. Saatat huomata myös sellaisia asioita, joita et ole itsessäsi aiemmin huomannut.
Oman muuttumisen hahmottaminen tai näkeminen ei ole ihan helppoa, koska muutokset tapahtuvat usein pikku hiljaa, hiipimällä. Muuttumisen huomaamiseksi on usein katsottava pidemmän ajan päähän: vuoden, kahden tai kymmenen vuoden taakse.
Pysähdy pohtimaan
Omakuvan voi tehdä hyvin monella eri tavalla. Ideana on pysähtyä miettimään keliakian kanssa kohtaamiasi erilaisia asioita ja tilanteita sekä sitä, miltä noissa tilanteissa tuntui ja millaisia ajatuksia tilanteissa heräsi. Samalla idealla voit katsoa myös tulevaan. Millaista elämä keliakian kanssa on ja voisi olla jatkossa?
Omakuvan kokoamisessa auttavat seuraavat kysymykset. Ensimmäisten kysymysten avulla voit tutkia keliakiaelämäsi aikaisempia vaiheita. Jälkimmäisten kysymysten avulla voit kurkistaa edessäsi oleviin mahdollisuuksiin. Voit tehdä valintasi mukaan vain toisen osan tai molemmat.
1. Katse jo elettyyn
Mitkä asiat keliakian kokemisessa ja sinussa keliaakikkona ovat säilyneet samoina?
Missä asioissa on tapahtunut muutoksia? Millaisia?
Mitkä asiat ovat tukeneet ja auttaneet sinua eteenpäin? Mistä olet saanut voimaa, keinoja ja näkökulmia keliakiaelämääsi?
Mistä olet omakuvassasi iloinen ja tyytyväinen?
Mitä asioita omakuvassasi arvostat?
2. Katse tulevaan
Mitä keliakia sinulle ja sinun elämässäsi tällä hetkellä merkitsee?
Millaisia voimavaroja sinulla on tällä hetkellä?
Millaisia toiveita, haaveita, pyrkimyksiä tai tavoitteita sinulla on? Miten niitä kohti voisi pyrkiä? Kuka tai ketkä voisivat auttaa sinua niitä kohti? Voit miettiä tilannetta esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden päästä.
Monta tapaa tehdä
Voit käyttää omakuvan tekemiseen esimerkiksi erilaisia kuvia: valokuvia, postikortteja tai lehdistä leikattuja kuvia. Voit tehdä omakuvasi myös sanoilla, kokoamalla yhteen avainsanoja tai kirjoittamalla pidempiä tekstejä. Myös mikä tahansa muu sinulle luonteva tapa on toimiva. Voit vaikka videoida omia kokemuksiasi tai maalata ajatukset kartan muotoon.
Esimerkiksi aikakauslehdistä on helppo leikata erilaisia kuvia ja tekstejä, jotka kuvaavat ajatuksiasi. Niistä voit koota kartongille liimaamalla kollaasin, josta erilaiset kokemukset, tunteet ja ajatukset välittyvät.
Kokeile rohkeasti, mikä on juuri sinulle sopiva tapa ilmaista yllä olevien kysymysten herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia.