Erilaisena joukossa

Erilaisena joukossa

Keliakia ajaa tilanteisiin, joissa keliaakikko ei voi olla vain osa joukkoa. Ruokapöydässä gluteenittomat valinnat saattavat korostaa erilaisuutta.

Ongelma

Sinusta saattaa tuntua epämukavalta, että syöt erilaista ruokaa kuin muut seurueessasi. Toivot ehkä, että voisit joskus keskittyä vain syömiseen ja kanssakäymiseen, mutta ruokaan liittyvä erilaisuus tekee siitä vaikeaa. Erilaisuutta korostaa se, että gluteeniton ruokavalio vaatii tarkkuutta ja syötävä ruoka voi olla erilaista kuin muilla.

Selitys

Kun ihmiset kokoontuvat yhteen, he käyttäytyvät eri tavoin kuin yksin ollessaan. Yksilöllisyys ja erilaisuus vähenevät. Ryhmähenki, yhteenkuuluvuuden tunne ja sen vahvistaminen nousevat esiin. Ryhmissä syntyy tarve ja myös paine toimia yhdenmukaisesti. Se on osa yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamista. Tämä tapahtuu myös ruokailutilanteissa.

Erilaisena ei ole aina helppoa olla. Muiden ihmettelevät kysymykset saattavat vain korostaa tunnetta erilaisuudesta, jopa ulkopuolisuudesta.

Ratkaisu

Ensimmäinen reaktio erilaisuuteen on usein pyrkimys sen häivyttämiseen tai peittämiseen. Pyrkimys yhdenmukaisuuteen estää herkästi näkemästä, miten erilaisia ja omanlaisia me kaikki olemme, jokainen omalla yksilöllisellä tavallamme. Vaikka ruoka on yhdessä hetkessä yksi yhdistävä tekijä, olemme silti koko ajan erilaisia monissa asioissa. Tämä ajatus saattaa auttaa sinua kohtaamaan ehkä ahdistavalta tuntuvan ajatuksen erilaisuudesta.

Ruoan erilaisuus ei merkitse sitä, että se olisi muuta ruokaa huonompaa. Voit kannustaa muitakin maistamaan gluteenitonta ruokaa. He saattavat huomata, että se voi olla yhtä hyvää tai parempaa kuin gluteenipitoinen ruoka.

Jos et halua keskustella keliakiastasi tai gluteenittomuudesta ruokaseurueessa, mikset voisi sanoa sitä ääneen? Vaikka ruoka onkin tärkeää yhdessäolossa, se ei ole kuitenkaan tärkeintä.

Pohdinta

On hyvä pohtia, tarvitseeko erilaisuutta peittää. Voisiko erilaisuus tai omanlaisuus olla luonnollinen asia?

Voit myös pohtia, onko gluteenittomuuden mahdollista olla iloinen asia? Tai asia, josta ei tarvitse tulla sen kummempaa numeroa?

Palaa tästä sivulle keliakia ja toiset ihmiset

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.