Keliakiatutkimus

Keliakiatutkimus on Suomessa maailman kärkiluokkaa. Eri näkökulmista tehtävät tutkimukset keliakiasta ja gluteenittomuudesta lisäävät tietoamme sairaudesta ja sen hoidosta.

Keliakiatutkimus Suomessa

Suomalaiset keliakiatutkijat ovat olleet jo pitkään keliakiatutkimuksen edelläkävijöitä maailmalla. Muun muassa keliakian pikatestin kehittäminen on suomalainen innovaatio. Apteekista ostettavalla pikatestillä voidaan selvittää keliakian vasta-aineita verestä.

Suomessa on tehty myös lukuisia tärkeitä tutkimuksia kauran ja gluteenittoman vehnätärkkelyksen soveltuvuudesta gluteenittomaan ruokavalioon. Parhaillaan on menossa tutkimuksia, joiden tavoitteena on kehittää uusia hoitomuotoja keliakiaan.

Suomen suurin keliakiatutkimusryhmä toimii Tampereen yliopistossa. Tutkimusta tehdään myös muissa yliopistollisissa sairaaloissa. Tutustu Tampereen yliopiston Keliakiatutkimuskeskukseen.

Keliakialiitto toimii aktiivisessa yhteistyössä tutkijoiden kanssa, kannustaa keliaakikkoja osallistumaan tutkimuksiin ja tiedottaa uusista tutkimustuloksista. Keliakialiitto tekee keliakiatutkijoiden kanssa aktiivista yhteistyötä. Jaamme tutkimukseen vuosittain apurahoja, ja alan huipuista koostuvan asiantuntijaneuvostomme ansiosta pysymme kartalla uusimmista tutkimusinnovaatioista.


Keliakialiiton apurahat

Keliakialiitto myöntää tutkimusapurahoja keliakia- ja suolistotutkimuksen tekemistä varten kolmesta liiton hallinnoimasta rahastosta.

  1. Keliakialiiton tutkimusrahastoa kartuttavat lahjoituksin yksityiset henkilöt ja yritykset.
  2. Maire Rossin muistorahasto perustuu vuonna 2009 saatuun testamenttilahjoitukseen. Rahaston sääntöjen mukaan pääoman tuotto tulee jakaa suoliston ja suolistosairauksien tutkimukseen.
  3. Testamenttirahasto perustuu testamenttilahjoituksiin, jotka on määritetty käytettäväksi keliakiatutkimuksen tukemiseen.

Apurahan hakeminen

Keliakialiiton tutkimusrahastojen tavoitteena on jakaa apurahoja keliakiaa tai muita suolistosairauksia koskevaan tieteelliseen tutkimustyöhön ja matka-apurahoihin.

Apurahoja haetaan Keliakialiitto ry:lle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella, johon liitetään hakijan ansioluettelo, yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma kustannusarvioineen, selvitys viimeisten viiden vuoden aikana saaduista apurahoista sekä julkaisuluettelo. Matka-apurahaa haettaessa toivotaan tietoa siitä, että onko hakijalla posteri tai presentaatio kokouksessa.

Keliakialiiton liittohallitus tekee päätöksen myönnettävistä apurahoista Keliakialiiton apurahatyöryhmän esityksen perusteella. Apurahan saanut tutkija sitoutuu antamaan kirjallisen selostuksen apurahan käytöstä Keliakialiiton liittohallitukselle vuoden kuluessa apurahan saamisesta. Sama henkilö voi saada apurahaa Keliakialiitolta enintään kolme kertaa.

Apurahojen seuraava hakuaika on 1.2.–31.3.2025. Hakemukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen sanna.arnala@keliakialiitto.fi otsikolla ”Apurahahakemus”. Päätös apurahoista tulee toukokuun lopulla ja ne maksetaan kesäkuun aikana. Lisätietoja antaa Sanna Arnala, p. 03 2541 341 tai sanna.arnala@keliakialiitto.fi.

Keliakialiiton vuoden 2024 apurahan ovat saaneet

  • Iida Ahonen: Keliakian seulonta, 2 000 euroa
  • Olga Albo: Immunological response in Dermatitis Herpetiformis, 1 000 euroa
  • Flávio Costa: Commensal Bacteria And Its Potential In Degrading Gliadins, 1 000 euroa
  • Susanna Kaksonen: Celiac patient - and healthy control -derived iPSC lines evince similar expression of key pluripotency markers, 1 000 euroa
  • Helka Kaunisto: Characterization of the immune response in Dermatitis Herpetiformis, 2 000 euroa
  • Reeta Pitkänen: Tulehduksellisten suolistosairauksien yhteys keliakiaan ja ihokeliakiaan, 1 000 euroa
  • Jaakko Raikisto: Keliakian ja ihokeliakian genetiikka, 1 000 euroa
  • Celina Turunen Beteta: Raja-arvoisten keliakiavasta-aineiden merkitys, 1 000 euroa

Vuoden keliakiatutkija

Keliakialiitto on nimennyt Vuoden keliakiatutkijan vuodesta 1996 lähtien. Ensimmäisen tunnustuksen sai professori (emer.) Markku Mäki. Tunnustuksen lisäksi Vuoden keliakiatutkija saa kannustusapurahan. Päätöksen tunnustuksen saajasta tekee Keliakialiiton liittohallitus.

Lue lisää Vuoden keliakiatutkija -tunnustuksesta.


Osallistu keliakiatutkimuksiin

Julkaisemme verkkosivujemme Uutiset ja artikkelit -osiossa ilmoituksia käynnissä olevista keliakiaan ja sen hoitoon liittyvistä tutkimuksista. Ilmoitukset ovat tutkimusryhmien laatimia. Jos haluat ilmoittaa Keliakialiiton verkkosivuilla tutkimuksesta, ota yhteyttä: info@keliakialiitto.fi.


Keliakialiiton selvityksiä

Keliakialiitto on julkaissut vuonna 2022 tehdyn tutkimuksen hoitamattoman keliakian kustannuksista. Selvitystyö osoittaa, että hoitamaton keliakia lisää terveydenhuollon palvelujen käyttöä ja aiheuttaa vakavia komplikaatioita, joiden hoito on kallista.

Hoitamattomaan keliakiaan liittyvät kustannukset (pdf)

Hoitamaton keliakia aiheuttaa yhteiskunnalle huomattavat kustannukset

Uutisen tyyppi: Uutinen

Hoitamaton keliakia aiheuttaa yhteiskunnalle, terveydenhuollolle ja yksilöille huomattavan korkeita kustannuksia. Keliakialiiton teettämä tuore selvitys osoittaa, että hoitamaton keliakia lisää…

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.