Gluteeniton kanaperunasalaatti
Valmistusaineet
4 annosta
Huom! Varmista alkuperäisestä ohjeesta aineiden mittasuhteet. Annoslaskuri perustuu tekniseen laskukaavaan eikä se muuta ohjeen tekstiä. Annosmäärän muuttaminen voi vaikuttaa myös paistoastian kokoon ja kypsennysaikaan. Voimme vastata vain alkuperäisten ohjeiden laadusta.
Määrä | Ainesosa |
---|---|
5 | keskikokoista raakaa tai kypsää perunaa |
1 rkl | ruokaöljyä |
2 dl | vihreitä papuja pakasteena |
1 dl | maissia pakasteena |
1 rkl | ruokaöljyä |
200 g | maustamattomia broilerin paistisuikaleita |
ripaus mustapippuria rouheena | |
ripaus suolaa | |
½ | keskikokoinen sipuli |
2 ¼ dl | viinirypäleitä tai muita hedelmiä satokauden mukaan |
240 g | jäävuorisalaattia |
Marinadi: | |
2 tl | omenaviini- tai valkoviinietikkaa |
1 rkl | ruokaöljyä |
3 rkl | sitruunamehua |
1 ⅓ tl | suolaa |
⅓ rkl | mustapippuria rouheena |
3 tl | sokeria |
Valmista ensimmäisenä marinadi, joka antaa makua perunoille ja kasviksille. Lisää kaikki marinadin aineet kulhoon ja sekoita.
Jätä marinadi odottamaan perunoiden ja kasvisten joukkoon lisäämistä.
Laita uuni lämpiämään tasalämmölle 200 asteeseen.
Pese perunat huolellisesti ja tee niistä pieniä lohkoja. Laita lohkot astiaan ja sekoita niiden joukkoon ruokaöljy ja suola. Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä perunat pellille tasaisesti. Laita perunat kuumaan uuniin ja paista noin 20 minuuttia. Huom: Jos jääkaappiin on jäänyt edelliseltä päivältä keitettyjä perunoita, leikkaa ne kuutioiksi ja paista pannulla ruokaöljyssä ruskeiksi.
Laita paistinpannu lämpenemään liedelle. Lisää kuumalle pannulle ruokaöljy ja broilerisuikaleet. Ruskista broilerisuikaleet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä sivuun odottamaan salaattiin lisäämistä.
Laita 2 dl vettä kattilaan ja lisää veteen pakastepavut ja -maissi. Laita kattila liedelle ja kiehauta kasvikset kypsiksi noin 3–5 minuuttia.
Ota kattila pois liedeltä ja kaada ylimääräinen vesi pois. Huuhtele kasviksia kylmällä vedellä, niin ne jäähtyvät samalla.
Pilko papuja tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Sekoita kasvikset, broileri ja perunat keskenään. Lisää marinadi niiden joukkoon.
Laita maustumaan jääkaappiin siksi aikaa, kun käsittelet tuoreita kasviksia.
Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Pese viinirypäleet ja jäävuorisalaatti. Leikkaa jäävuorisalaatti suikaleiksi ja viinirypäleet puolikkaiksi. Yhdistä tuoreet kasvikset kasvisbroileri-perunaseokseen. Sekoita salaatti ja laita tarjoiluastiaan.
Vinkki: Salaattiin voi käyttää edellisen päivänä yli jääneet pastat, lämpimät kasvikset ja paistetut broilerit. Hedelmänä voidaan käyttää sesongin mukaisia tai säilykehedelmiä oman maun mukaan. Broilerin voi korvata esimerkiksi lihapullilla, jauhelihalla, paistetulla tofulla tai soijasuikaleilla.
Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto
Kokonaisrasva: | 2,19 g |
---|---|
Rasvasta tyydyttynyttä | 0,80 g |
Hiilihydraatit: | 9,79 g |
Suola: | 0,93 g |
Annoksen hinta
Neljän annoksen hinta yhteensä on alle 6 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.
Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta
Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.
Löysitkö etsimäsi?
Sinua saattaisi kiinnostaa
-
Arkiruokaa Gluteeniton one pot -pata broilerista
-
Arkiruokaa Gluteenittomat krutongit
-
Arkiruokaa Gluteenittomat pinaattiletut
-
Arkiruokaa Gluteeniton jauhelihakeitto
-
Arkiruokaa Gluteeniton kananmuna-kasviswokki