Gluteeniton marjakiisseli

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
400 g suomalaisia pakastemarjoja
7 dl vettä
1 dl sokeria
½ dl vettä
2 rkl perunajauhoa
ripaus suolaa

Ohjeesta tulee 4–6 annosta kiisseliä.

Kaada jäiset marjat kattilaan. Lisää sokeri ja vesi marjojen päälle.

Laita kattila liedelle ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä, kun seos on kiehuvan kuumaa. Sekoita perunajauhot puoleen desilitraan kylmään vettä ja sekoita sileäksi. Lisää perunajauho ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kiisselipohjaan. Nosta kattila takaisin liedelle. Kun kiisseli alkaa uudelleen kuplia, nosta kattila pois liedeltä.

Kaada kiisseli tarjoiluastiaan jäähtymään.

Vinkki: Ripottele pinnalle hiukan sokeria kuorettumisen estämiseksi. Tarjoile sellaisenaan tai puurojen kanssa lounaana, päivällisenä, aamupalana tai iltapalana.

Resepti: Sirpa Gylling, Keliakialiitto 
Kuva: Heidi Hölsömäki, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

0,19 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

0,01 g

Hiilihydraatit:

10,42 g
Suola: 0,05 g


Annoksen hinta

4 annoksen hinta yhteensä on alle euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.