Gluteeniton one pot -pata broilerista
Valmistusaineet
4 annosta
Huom! Varmista alkuperäisestä ohjeesta aineiden mittasuhteet. Annoslaskuri perustuu tekniseen laskukaavaan eikä se muuta ohjeen tekstiä. Annosmäärän muuttaminen voi vaikuttaa myös paistoastian kokoon ja kypsennysaikaan. Voimme vastata vain alkuperäisten ohjeiden laadusta.
Määrä | Ainesosa |
---|---|
1 ½ rkl | ruokaöljyä |
⅓ tl | mustapippuria rouheena |
1 tl | currya |
⅓ tl | paprikajauhetta |
½ rkl | hunajaa |
½ tl | suolaa |
300 g | maustamattomia broilerin paistisuikaleita |
7 | perunaa (yleisperuna, keltainen pussi) |
3 | keskikokoista porkkanaa |
½ | punasipuli |
2 dl | vettä |
½ | kanaliemikuutio |
2 ½ dl | kasvirasvakermaa 15 % rasvaa |
½ tl | suolaa |
1 rkl | omenaviinietikkaa |
Esivalmistelu:
Kuori ja hienonna valkosipuli. Mittaa kaikki mausteet eli mustapippuri, curry, paprikajauhe ja suola broilerien joukkoon. Lisää ruokaöljy, valkosipuli, hunaja ja mausteseos ja sekoita kaikki tasaiseksi. Laita broileri maustumaan jääkaappiin.
Kuori ja viipaloi perunat, porkkanat ja sipuli ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kaikki kasvikset keskenään.
Liemi:
Laita vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää joukkoon kanaliemikuutio, kasvirasvakerma, omenaviinietikka ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Laita uuni lämpiämään tasalämmölle 200 asteeseen.
Onepot-padan kokoaminen:
Voitele paistonkestävä vuoka ruokaöljyllä. Laita juureksista noin puolet vuoan pohjalle. Lisää juuresten päälle maustunut broileri ja lisää loput juureksista broilerien päälle. Kaada lopuksi vuokaan liemi. Painele ruoan pintaa niin, että liemi kostuttaa kaikki kasvikset tasaisesti.
Kypsennä vuokaa tasalämmöllä uunin keskiosassa noin 75 minuuttia.
Vinkki: One pot -padasta saa maidottoman korvaamalla kasvirasvakerman gluteenittomalla kaura- tai soijavalmisteella.
Padan voi koota jo edellisenä iltana jääkaappiin ja kypsentää seuraavana päivänä. Ruoassa oleva etikka estää perunoiden tummumisen.
Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto
Kokonaisrasva: | 3,88 g |
---|---|
Rasvasta tyydyttynyttä: | 1,16 g |
Hiilihydraatit: | 6,87 g |
Suola: | 0,53 g |
Annoksen hinta
Neljän annoksen hinta on yhteensä alle 5,50 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.
Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta
Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.
Löysitkö etsimäsi?
Sinua saattaisi kiinnostaa
-
Arkiruokaa Gluteenittomat krutongit
-
Arkiruokaa Gluteeniton jauhelihakeitto
-
Arkiruokaa Gluteeniton kananmuna-kasviswokki
-
Arkiruokaa Gluteenittomat pinaattiletut
-
Arkiruokaa Gluteeniton kalakeitto