Gluteeniton pinaattikeitto

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
2½ rkl ruokaöljyä
5 rkl gluteenitonta hienoa riisijauhoa
5 dl kasvirasvakermaa, 15 % rasvaa
5 dl vettä
150 g pinaattia pakasteena
1¼ tl sokeria
⅔ tl suolaa
4 kananmunaa

Kananmunien keittäminen:
Laita vesi kiehumaan kattilaan. Lisää kiehuvaan veteen kananmunat. Keitä kananmunia 10 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja kaada kuuma vesi pois. Laita kananmunat kylmään veteen, jotta ne jäähtyvät nopeasti ja kuori irtoaa niistä paremmin. Kuori jäähtyneet kananmunat ja halkaise puoliksi.

Mittaa ruokakerma ja vesi kulhoon ja sekoita tasaiseksi.

Laita kattila liedelle lämpenemään. Lisää kattilaan ruokaöljy ja sekoita joukkoon gluteeniton hieno riisijauho. Anna jauhojen kypsyä muutama minuutti kattilassa. Jauhot eivät saa ruskistua. 

Lisää joukkoon noin puolet kermavesiseoksesta ja sekoita, kunnes seos on tasaista ja kiehuu. Lisää joukkoon loppu kermavesiseos ja jäinen pinaatti. Keitä pinaattikeittoa samalla koko ajan sekoittaen niin, että keitto saostuu sopivan paksuksi. Mausta keitto lopuksi suolalla, sokerilla ja kasvisliemikuutiolla.

Tarjoa keitettyjen kananmunien tai raejuuston kanssa.

Vinkki: Keitosta saa maidottoman käyttämällä ruokakerman tilalla gluteenittomia soija- tai kaurapohjaisia juomavalmisteita.

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

7,09 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

2,10 g

Hiilihydraatit:

3,94 g
Suola: 0,48 g


Annoksen hinta

4 annoksen hinta yhteensä on alle 4 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.