Gluteeniton tomaattikastike

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1/3 tl mustapippurirouhetta
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 dl tomaattisosetta
5 dl tomaattimurskaa
1/2 kasvisliemikuutiota
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa

Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulinkynsi ja hienonna.
Laita paistipannu lämpenemään liedelle ja lisää kuumalle paistinpannulle ruokaöljy ja sipulikuutiot.
Paista sipulia miedolla lämmöllä muutama minuutti ja lisää sitten joukkoon valkosipuli, mausteet sekä tomaattisose.
Jatka paistamista vielä hetki ja lisää joukkoon tomaattimurska, kasvisliemikuutio, suola ja sokeri.
Keitä kastiketta kokoon miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia välillä sekoittaen.

Kastike on hyvä peruskastike, jota voidaan käyttää liharuokien, kanaruokien tai kasvisruokien lisukkeena esimerkiksi pyöryköille ja pihveille. Kun kastikkeseen lisää haluamaansa proteiinia, siitä saa helposti ja nopeasti kastikkeen pastalle.

Vinkki: Kasvisliemikuution voi vaihtaa kanaliemi- tai lihaliemikuutioon.

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

0,53 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

0,09 g

Hiilihydraatit:

7,29 g
Suola: 0,66 g


Annoksen hinta

4 annoksen hinta yhteensä on alle 1,5 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.