Gluteeniton tonnikalapasta

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
3⅔ dl gluteenittomia tummia makaroneja (esimerkiksi Semper)
6 dl vettä
pala purjosipulia
1 sipulia
105 g tonnikalaa paloina
3 dl kasvirasvakermaa, 15 % rasvaa
100 g sulatejuustoa
½ tl kurkumaa
2 tl sokeria
½ tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
2 rkl sitruunamehua

Laita tonnikala valumaan siivilään ja siivilän alle sopiva astia, johon ylimääräinen vesi valuu.
Raasta juusto raasteeksi.

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja lisää makaronit kiehuvaan veteen noin viideksi minuutiksi.
Kaada ylimääräinen vesi pois.

Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja purjosipuli ohuiksi viipaleiksi.
Laita paistinpannu lämpenemään liedelle ja lisää siihen ruokaöljy. Paista sipuleita miedolla lämmöllä muutama minuutti.

Lisää valutettu tonnikala ja sipulit keitetyn makaronin joukkoon. Voitele sopivankokoinen uunivuoka ja kaada seos vuokaan.

Laita uuni lämpenemään tasalämmölle 200 asteeseen.

Sekoita ruokakerman joukkoon sulatejuusto, sitruunamehu ja mausteet. Yhdistä kermaseos pastan ja tonnikalan joukkoon uunivuokaan.
Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista uunissa noin 30–45 minuuttia.

Vinkki: Makaronien ei tarvitse olla täysin kypsiä keittämisen jälkeen, koska laatikko laitetaan vielä uuniin kypsymään.

Resepti: Sirpa Gylling, Keliakialiitto 
Kuva: Tuulamaria Lempiälä, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

6,56 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

2,79 g

Hiilihydraatit:

15,13 g
Suola: 0,69 g


Annoksen hinta

4 annoksen hinta yhteensä on alle 6 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.