Gluteeniton tsatsiki

Valmistusaineet

4 annosta

Määrä Ainesosa
½ tuorekurkku
½ tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia, 10 % rasvaa
2 valkosipulinkynttä
ripaus mustapippurirouhetta
1 tl juoksevaa hunajaa

Huuhtele ja raasta kurkku raastinraudan karkeimmalla terällä raasteeksi. Laita raaste siivilään ja sekoita joukkoon suola.
Anna ylimääräisen nesteen valua pois kurkkuraasteesta.

Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet.

Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoamista.

Vinkki: Tsatsiki eli kreikkalainen kurkku-jogurttikastike sopii kastikkeeksi falafelien, nopeiden uunissa tehtävien kanapalojen- tai soijapalojen kanssa. Ohjeessa olevan hunajan voi korvata samalla määrällä sokeria.

Resepti ja kuva: Sirpa Gylling, Keliakialiitto

Ruokaohjeen ravintoarvo 100 g kohden

Kokonaisrasva

5,52 g

Rasvasta tyydyttynyttä:

3,68 g

Hiilihydraatit:

4,76 g
Suola: 0,91 g


Annoksen hinta

4 annoksen hinta yhteensä on alle 1,50 euroa.  Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.

Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta

Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.