Gluteenittomat punajuurisämpylät
Valmistusaineet
16 kappaletta
Huom! Varmista alkuperäisestä ohjeesta aineiden mittasuhteet. Annoslaskuri perustuu tekniseen laskukaavaan eikä se muuta ohjeen tekstiä. Annosmäärän muuttaminen voi vaikuttaa myös paistoastian kokoon ja kypsennysaikaan. Voimme vastata vain alkuperäisten ohjeiden laadusta.
Määrä | Ainesosa |
---|---|
2 ½ dl | maitorahkaa |
2 ½ dl | vettä |
2 tl | psylliumkuorijauhetta |
1 rkl | siirappia |
1 pss | kuivahiivaa |
1 ½ tl | suolaa |
2 ½ | punajuurta |
3 dl | gluteenittomia kaurahiutaleita tai tattarihiutaleita |
4 dl | gluteenitonta tummaa jauhoseosta (esimerkiksi Pirkka) |
1 dl | ruokaöljyä |
Pese ja kuori punajuuri. Raasta punajuuri raastinraudan karkealla
puolella raasteeksi.
Laita maitorahka kulhoon ja lisää sinne reilusti kädenlämpöinen eli noin 42-asteinen vesi. Lisää joukkoon psylliumkuorijauhe ja siirappi. Anna psylliumkuorijauheen turvota muutama minuutti.
Sekoita kuivahiiva ja 1 dl tummaa jauhoseosta ja lisää kulhoon. Lisää joukkoon raastettu punajuuri, suola, ruokaöljy ja loput jauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi. Nostele taikinasta lusikalla kekoja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Laita sämpylöiden päälle leivinliina ja laita kohoamaan vedottomaan paikkaan noin 20 minuutiksi. Laita uuni lämpiämään kohotuksen aikana tasalämmölle 200 asteeseen.
Laita pelti uunin keskiosaan ja paista 15–20 minuuttia.
Sämpylät ovat valmiita, kun ne ovat saaneet kauniin ruskean värin. Siirrä sämpylät paistamisen jälkeen jäähtymään uuniritilälle
Vinkki: Kaurahiutaleet voi korvata tarvittaessa tattarihiutaleilla.
Resepti: Sirpa Gylling, Keliakialiitto
Kuva: Heidi Hölsömäki, Keliakialiitto
Kokonaisrasva |
2,56 g |
---|---|
Rasvasta tyydyttynyttä: |
0,42 g |
Hiilihydraatit: |
20,77 g |
Kuitu: |
4,14 g |
Suola: | 0,89 g |
Annoksen hinta
16 kappaleen hinta yhteensä on alle 3 euroa. Hinta perustuu alkuvuoden 2023 hintatietoihin.
Lisätietoa edullisesta ja terveellisestä gluteenittomasta arkiruoasta
Täältä löydät lisätietoa mahdollisimman edullisesta ja ravitsemussuositusten mukaisesta gluteenittomasta arkiruoasta.
Löysitkö etsimäsi?
Sinua saattaisi kiinnostaa
-
Arkiruokaa Gluteeniton one pot -pata broilerista
-
Arkiruokaa Gluteenittomat krutongit
-
Arkiruokaa Gluteenittomat pinaattiletut
-
Arkiruokaa Gluteeniton jauhelihakeitto
-
Arkiruokaa Gluteeniton kananmuna-kasviswokki