Gluteenittomat macaron-leivokset

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
Pohjat:
3 kananmunan valkuaista
3 rkl sokeria
100 g mantelijauhetta
3 dl tomusokeria
jauhemaista elintarvikeväriä
Suklaatäyte:
100 g taloussuklaata
½ dl vispi- tai kuohukerma
½ tl vaniljasokeria
50 g voita
Sitruunatäyte:
3 kananmunan keltuaista
1 dl sokeria
1-2 sitruunan kuori
0,75 dl sitruunamehua

Leivoksia tulee reseptillä noin 24 kpl

Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään kulhossa ja siirrä odottamaan. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää sokeri 1 rkl kerrallaan ja vatkaa vaahto kiiltäväksi. Lisää tomusokeri-mantelijauhoseos vaahtoon käännellen kumisella nuolijalla. Lisää mahdollinen väriaine puolessa välissä kääntelyä. Sekoita taikina tasaiseksi.

Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota halkaisijaltaan 3 cm:n nokareita leivinpaperin päälle pellille. Voit tehdä nokareet myös kahdella lusikalla. Pursotettuasi kopauta peltiä kevyesti muutaman kerran pöytäpintaa vasten. Anna pohjien seistä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia ennen paistamista. Paista 150-asteisessa uunissa 13–15 minuuttia.

Täytä jäähtyneet pohjat haluamallasi täytteellä.

Suklaatäytteen valmistus: Paloittele suklaa kattilaan ja lisää kerma. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa sulaa. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä vielä pari minuuttia ja mausta vaniljasokerilla. Lisää jäähtyneeseen täytteeseen huoneenlämpöinen voi vatkaten.

Sitruunatäytteen valmistus: Sekoita kananmunan keltuaiset, sokeri ja sitruunan mehu kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kastikkeen vahvuista. Siirrä kattila liedeltä pois ja anna seoksen jäähtyä. Lisää huoneenlämpöinen voi vatkaten joukkoon.

Levitä haluamaasi täytettä pohjan sileälle puolelle ja paina kaksi pohjaa yhteen täytepuolet vastakkain. Täytetyt macaronsit säilyvät rapeina jääkaapissa vain päivän pari, joten niitä kannattaa pakastaa vierasvaraksi.

Vinkki! Voit käyttää perustomusokerin asemasta kaakaotomusokeria tai mansikanmakuista tomusokeria. Tällöin ei tarvitse lisätä erikseen elintarvikeväriä. Täytteeksi sopivat myös kiinteät hillot ja maustetut tuorejuustot

Gluteenittomasti - Kokkaa maailman makuja -kirja
Tilaa kirja verkkokaupastamme!

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.