Gluteeniton sinihomejuusto-ananaspiiras

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
Pohja:
75 g rasvaa
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0,5 dl perunahiutaleita
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
1 dl kylmää vettä
Täyte:
3 rengasta säilykeananasta
150 g sinihomejuustoa
1 pieni punainen paprika
pala purjoa
2 munaa
2 dl kermaa
mustapippuria rouhittuna

Nypi pehmeä rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet sekaisin. Lisää lopuksi kylmä vesi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa ananasrenkaat paloiksi ja raasta sinihomejuusto karkeaksi raasteeksi. Hienonna paprika ja purjo. Levitä täyteainekset vuokaan.Sekoita kananmunat ja kerma keskenään ja kaada täytteen päälle. Rouhi mustapippuria pinnalle.

Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.