Gluteeniton uunilohi ja sitruunainen kaurarisotto

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
4 annosta
800 g lohifileetä
3/4 tl suolaa
50 g voita
2 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
Risotto:
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
4 dl Myllärin Kaura Ateriajyviä
7–8 dl vettä/ kasvislientä
1 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan puristettu mehu
1 dl kuohu- tai ruokakermaa
200 g yrttituorejuustoa
tuoretta ruohosipulia tai tilliä
(suolaa)
parmesaania

Laita lohifilee leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele pinnalle suolaa. Sekoita voi ja rosmariini keskenään ja levitä nokareina lohifileen päälle. Kypsennä kalaa 175-asteessa uunin keskiritilätasolla n. 20–25 minuuttia. Voit myös kypsentää lohen medaljonkeina paistinpannulla öljyssä tai voissa paistaen ja lisätä rosmariinivoin paistamisen loppuvaiheessa medaljonkien päälle. 

Valmista lohen kypsyessä risotto. Silppua sipuli. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulisilppua ja kaurajyviä pari minuuttia sekoitellen. Lisää vettä tai kasvislientä sen verran, että jyvät peittyvät ja anna kiehua miedolla lämmöllä. Lisää nestettä vähitellen sitä mukaa kun neste imeytyy jyviin. Lisää myös halutessasi vähän valkoviiniä. Anna kiehua n. 15–20 minuuttia, kunnes kaura on sopivan kypsää. Lisää loppuvaiheessa joukkoon hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu. Sekoita vielä risottoon kerma ja yrttituorejuusto ja kuumenna. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Sekoita lopuksi joukkoon hienonnettua tilliä tai ruohosipulia. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa. 

 

Kaupallinen yhteistyö: Helsingin Mylly

Löysitkö etsimäsi?

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.