Keliakialiitto kouluttaa uusia vapaaehtoisia edullisen gluteenittoman ruokavalion tukijoiksi

Uutisen tyyppi: Uutinen

Vuoden mittaisessa Gluteenitonta arkiruokaa -hankkeessa tuotetaan ruokaohjeita ja muuta materiaalia, jotka tukevat mahdollisimman edullisen mutta ravitsemussuositusten mukaisen gluteenittoman ruokavalion noudattamisessa. Nyt hankkeen maksuttomiin koulutuksiin haetaan vapaaehtoisia.

  • Julkaistu
  • Teksti Keliakialiitto

Ruuan hinta nousee kohisten, ja moni gluteenittomalla ruokavaliolla oleva joutuu todella tiukoille. Keliakialiitto käynnisti keväällä Gluteenitonta arkiruokaa -hankkeen, joka on valitettavan ajankohtainen. 

– Olemme kiitollisia STEAn hankerahoituksesta. Hankkeen avulla pystymme auttamaan erityisesti niitä, joilla on taloudellisia haasteita gluteenittoman ruokavalion aiheuttamien lisäkustannuksen kanssa, Keliakialiiton kehittämis- ja seurantapäällikkö Sanna Arnala sanoo.

Gluteeniton ruokavalio on keliakian ainoa hoitomuoto.

Sirpa Gylling keskustelee vapaaehtoisen kanssa G-fest-tapahtuman leivontakurssilla. Taustalla hella ja kaksi ihmistä essuissa. Kuva Eetu-Pekka Myöhänen.
Sirpa Gylling (vas.) kutsuu vapaaehtoisia mukaan oppimaan yhdessä, miten gluteenitonta ruokavaliota voi toteuttaa mahdollisimman edullisesti mutta terveellisesti. 
 

Hintojen nousu huimaa 

Projektityöntekijä, AMK restonomi Sirpa Gylling on tuottanut jo kymmeniä ruoka- ja leivontaohjeita, joiden avulla voi valmistaa mahdollisimman edullista ja terveellistä gluteenitonta ruokaa. Gylling on kirjannut ohjeiden yhteydessä systemaattisesti ylös myös raaka-aineiden hintoja. 

– Ruuan hintojen nousu on jo konkreettisesti nähtävissä. Kaikissa raaka-aineissa hintoihin on tullut viidessä kuukaudessa kymmenien senttien korotuksia. Esimerkiksi gluteenittomien kaurajauhojen hinta on noussut 1,40–1,80 euroa kilolta ja kaurahiutaleet 0,60–1,40 euroa kilolta riippuen kauppaketjusta, Gylling kertoo.

Gylling on koonnut hintoja kuitupitoisista gluteenittomista viljatuotteista. Hinnat ovat suurimpien kauppaketjujen verkkokaupoista.

Keliakialiiton tilaamasta laajasta hintaselvityksestä näkyy, että gluteenittomat tuotteet ovat yleisesti keskimäärin kaksi kertaa tavanomaista kalliimpia.

Ohjeet ja tuotelistaukset helpottavat edullisemman gluteenittoman ruokavalion suunnittelua 

Gluteenitonta arkiruokaa -hanke tuottaa parhaillaan ravitsemussuositusten mukaisia ja mahdollisimman edullisia ruokaohjeita. Ohjeita julkaistaan ensi keväänä verkkosivuilla, videoina ja reseptivihkona. 

–  Tarkoitus on tuottaa myös malliruokalistoja ja tuotelistauksia hintatietoineen. Niiden avulla pystyy helposti suunnittelemaan edullisia ateriakokonaisuuksia ja välttämään myös hävikkiä, kehittämispäällikkö Sanna Arnala kertoo. 

Hintatiedot tuotelistauksia varten kerätään ensi vuoden alussa niin, että ne ovat mahdollisimman ajantasaisia. Gluteeniton ruoka on joka tapauksessa tavanomaista ruokaa kalliimpaa. 

– Ruoka on nykyään kaikille kallista, joten toivomme, että kaikki halukkaat voivat hyödyntää edullisia ratkaisuja. Itse tekemällä saa edullisemmin, vaikka se vähän vaatiikin aikaa ja vaivannäköä, Sirpa Gylling sanoo.

Maksutonta koulutusta tarjolla vapaaehtoisille 

Gluteenitonta arkiruokaa -hanke kutsuu aiheesta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita ihmisiä mukaan neljän kerran etäkoulutukseen. 

– Marraskuussa alkavassa neljän kerran etäkoulutuksessa voi perehtyä ravitsemussuositukset täyttävään gluteenittomaan ruokavalioon, siihen liittyviin kustannuksiin sekä sen käytännön toteuttamiseen, Sirpa Gylling kertoo. 

Halukkaille järjestetään lisäksi päivän mittainen leivonta- ja ruoanvalmistuskurssi helmikuussa 2023 muutamalla eri paikkakunnalla, jotka määräytyvät koulutukseen ilmoittautuneiden mukaan. 

Projektin alkuvaiheessa on haastateltu ihmisiä, jotka joutuvat miettimään tarkkaan, miten gluteenitonta ruokavaliota voi noudattaa taloudellisesti haastavassa tilanteessa. 

– Heiltä saatuja säästämisvinkkejä aion hyödyntää muun muassa tulevissa vapaaehtoisten koulutuksissa. Tervetuloa kaikki uudet ja kokeneemmat vapaaehtoiset mukaan koulutuksiin! Sirpa kannustaa.

Koulutuksessa saatuja tietoja voi käyttää esimerkiksi vertaistukijan roolissa, vertaisneuvonnassa tai gluteenittoman leivonta- tai ruoanvalmistustapahtuman järjestämiseen. Keliakialiitto tukee vapaaehtoistoimintaan lähteviä jatkossakin vuosittaisilla etäkoulutuksilla tai -tapaamisilla. Vapaaehtoiset toimivat oman alueensa paikallisissa keliakiayhdistyksissä.

Vapaaehtoisten rekrytointi on parhaillaan käynnissä ja ilmoittautumisaikaa on 11.11.2022 asti. Lisätietoa ja ilmoittautumislomake: keliakialiitto.fi/gluteenitonta-arkiruokaa-koulutus

Lisätietoa hankkeesta ja koulutuksista:
projektityöntekijä Sirpa Gylling, sirpa.gylling@keliakialiitto.fi, puh. 03 254 1309

Lisätietoja Keliakialiiton vapaaehtoistoiminnasta:
vapaaehtoistoiminnan asiantuntijat, vapaaehtoistoiminta@keliakialiitto.fi, puh. 050 3830 720

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.