Keliakiaviikon resepti: Gluteeniton puolukkakukko

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
200 g voita
1 dl sokeria
2 dl teff-jauhoa
2 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
noin 7 dl puolukoita (pakaste)
½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoa

Mittaa pehmeä voi ja sokeri kulhoon. Vatkaa vaahdoksi.  

Sekoita toisessa kulhossa keskenään teff-jauho, jauhoseos ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos voi-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Voitele uuninkestävä paistovuoka (halkaisijaltaan 28 cm). Ota taikinasta 2/3 ja taputtele vuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Laita loput taikinasta jääkaappiin. 

Lisää pakastepuolukoiden joukkoon sokeri ja perunajauho. Kaada puolukat uunivuokaan. 

Kaulitse taikinasta leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen uunivuoan kokoinen kansi. Aseta kansi vuokaan puolukoiden päälle. Painele sormin reunakohdat kiinni. 

Paista 200-asteisessa uunissa keskiosassa 40 minuuttia. Anna vetäytyä 30 minuuttia paistamisen jälkeen. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. 

Resepti: Sirpa Gylling 

Kuva: Tuulamaria Lempiälä 

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.