Gluteeniton mustikkatiikeri

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
250 g margariinia
2 ½ d sokeria
4 kananmunaa
4 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 limetin raastettu kuori
Mustikkaraita:
1 dl jäisiä mustikoita
2 rkl sokeria

Voitele ja jauhota iso kakkuvuoka (n. 1,8 l). 
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita keskenään jauhoseos, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja limetinkuori ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
Ota taikinasta 1/3 toiseen kulhoon.

Soseuta kohmeiset mustikat sokerin kanssa. Lisää mustikkasose pienempään osaan kakkutaikinasta.

Kaada puolet vaaleasta taikinasta kakkuvuokaan ja päälle mustikkataikina. Nostele vielä päällimmäiseksi vaaleaa taikinaa.
Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Vinkki! Vuoan jauhotukseen sopivat mm. gluteeniton jauhoseos tai korppujauho, manteli- ja pähkinärouhe tai kookoshiutaleet. 

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.