Gluteeniton lihapiirakka pellillä, "peltilihis"

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
Rahkavoitaikina:
5 ½ dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 dl mantelijauhetta
1 rkl psylliumkuorijauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
250 g voita
1 prk (250 g) maitorahkaa
Täyte:
1 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1 tl suolaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
½–1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
ripaus mustapippurirouhetta
2 rkl tomaattiketsuppia
tuoretta timjamia
Voiteluun:
1 kananmuna

Valmista ensin taikina: Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet. Nypi joukkoon voi. Lisää maitorahka ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa, ettei se sitkisty. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.  

Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt ja riisi kypsää. Hienonna sipulit. Paista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää jauhelihan joukkoon sipulit ja paista hetki miedolla lämmöllä. Mausta seos. Sekoita mukaan myös tomaattiketsuppi ja hienonnettua timjamia. Sekoita jauhelihaseos riisin joukkoon. Anna jäähtyä.  
 
Levitä leivinpaperi uunipannulle ja ripottele paperille gluteenitonta hienoa jauhoseosta. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen uunipannun kokoiseksi levyksi. Taikina tuntuu aluksi kovalta, mutta pehmenee hieman painellessa. Levitä täyte taikinalevyn toiselle puolikkaalle. Käännä toinen taikinapuolikas täytteen päälle leivinpaperia apuna käyttäen. Paina reunat hyvin kiinni sormin. Voitele piirakka kananmunalla ja pistele haarukalla pintaan reikiä. Paista 200-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia.  

Gluteenittomasti - Vuodenaikojen parhaat piirakat -kirja
Tilaa kirja verkkokaupastamme!
 

 

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.