Gluteeniton punajuurigalette

Valmistusaineet

Määrä Ainesosa
6-8 hengelle
Pohja:
250 g maitorahkaa
200 g margariinia
1 dl juustoraastetta
2 tl psylliumkuorijauhetta
1 tl soodaa
2 dl teffjauhoa
2–2 ½ dl hienoa riisijauhoa
Täyte:
4 keskikokoista punajuurta
1 punasipuli
1 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
tuoretta timjamia
1–1 ½ tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
1 prk (150 g) ranskankermaa
2 rkl maitoa
Voiteluun:
kanamunaa
Pinnalle:
100–150 g vuohenjuustoa
tuoretta timjamia

Sekoita kulhossa maitorahka, margariini ja juustoraaste. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää seos taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.  
 
Valmista täyte: Kuori punajuuret ja poista kannat. Leikkaa punajuuret hyvin ohuiksi lastuiksi. Suikaloi punasipuli. Hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita punajuurilastut, sipuli, öljy, valkosipuli, timjami, suola ja mustapippurirouhe keskenään kulhossa. Kaada punajuurilastuseos paistinpannulle ja paista muutama minuutti pannulla niin, että punajuuret hieman pehmiävät. Anna jäähtyä. 
Notkista ranskankerma sekoittamalla maito joukkoon.   
 
Ripottele leivinpaperin päälle hieman riisijauhoa. Taputtele taikina leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi (halkaisija 30 cm). Levitä taikinan päälle ranskankermaseos keskelle niin, että reunoille jää noin kolme senttiä tilaa. Nostele päälle punajuurilastuseos. Taita taikinan reunat täytteen päälle. Voitele reunat kananmunalla. Paista 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Murustele vuohenjuusto pinnalle ja laita uuniin vielä muutamaksi minuutiksi. Koristele timjamilla.  

Vinkki! Galetten täytteeksi sopivat myös sipuli, porkkana, lanttu, palsternakka, jauheliha, lohi, kypsä härkäpapuvalmiste jne.

Resepti ja kuva: Marjo Jokinen, Keliakialiitto

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.